Sain kirjeen postissa noin viikko sitten. "Tervetuloa Kokkolaan!", kuinka ironista! 3 kuukautta myöhässä, enkä todellakaan olisi tarvinnut muistutusta siitä, että asun täällä. Onnistuin kuitenkin saamaan kuvaan ehdottoman lempparipaikkani, leikkarin (14 ja 26, tummanvihreä alue kartalla). How sad!
maanantai 29. heinäkuuta 2013
perjantai 26. heinäkuuta 2013
25.7.13
keskiviikko 24. heinäkuuta 2013
23.7.2013
Tell someone you love them today, because life is short. But shout it at them in German, because life is also terrifying and confusing.
Olin kyllä lauantain ja sunnuntain välisen yön vielä siinä
uskossa, että pääsisin esimerkiksi uimaan sunnuntaina vapaapäivän kunniaksi,
mutta miten kävikään! Sairastuin, heräsin aamuyöstä ja olen nyt sairastellut jo
kolme päivää sohvalla. Jee. Toisaalta ihan odotettavissa kyllä, koska olen tänä
kesänä ollut vaan kerran kipeenä. Toivottavasti huominen riittäisi ja pääsisin
torstaina taas elämään. Tähän alkuviikkoon on kuitenkin mahtunut paljon
erilaisia käänteitä, siksi liitin tähän tuon englanninkielisen tekstin, jonka
löysin koneelta.
Kunhan vaan jaksan, aion mahdollisimman pian hoitaa kaikki vaihtoon liittyvät jutut alta pois. Olen lahjakas stressaamaan asioita alitajuisesti, tekemättä niille mitään. Esimerkiksi vakuutus pitäisi hoitaa, ilmoittaa vaihdosta KELAlle ja yliopistoon, ja ruveta katselemaan lentolippuja, jospa sattuisin löytämään jonkun edullisen lennon. Lähes kiireisintä on uuden kalenterin hankinta. Nykyinen loppuu sunnuntaina, ja tuntuu ihan oikeesti vaikealta suunnitella ja lyödä mitään lukkoon, ellen voi kirjata tapahtumaa ylös!

Saa nähdä milloin saan yhtään mitään aikaiseksi.
sunnuntai 21. heinäkuuta 2013
20.7.13
Nyt on taas yski työviikko pulkassa. Väsyttää ja on kipeä olo. Itsepäs
olen luvannut tehdä töitä niin paljon kuin tarvitaan, eli omapa on syyni
taas. Huomenna on minulla vapaapäivä nro 15 sitten 5. toukokuuta. Tällaisen
työtahdin mukana oppii tosiaan arvostaa omaa aikaa, ”lomaa”. Toisaalta, ei
minulla nyt mitenkään erityisen paljon muutakaan tekemistä täällä ole. Perhettä
lukuun ottamatta lähes kaikki minulle tärkeät ihmiset asuvat kaukana
Kokkolasta. Tällä hetkellä tähtäimessä on 12.8, jolloin on yliopistolla Erasmus-vaihdon
lähtö-orientaatio, mikä tarkoittaa minulle matkaa Helsinkiin!
Olen saanut asetettua itselleni monta muutakin päämäärää, mitä varten jaksaa tehdä töitä ja muuta. Yhden niistä varmisti eilen Itella. Lippuni Placebon Berliinin keikalle tuli nimittäin postiin! 28.11 o2 World Berlin-areenalla. Konsertista tulee varmasti aivan loistava! Lisäksi suunnitteilla on astetta luovempi projekti. Siitä lisää vähän myöhemmin.

Öitä!
torstai 11. heinäkuuta 2013
11.7.2013
Weitere
Informationen zum Ankunft und Semesterstart in Potsdam werden Sie ca.
Mitte August erfahren. Bis dahin wünschen wir Ihnen alles Gute mit den
Semesterprüfungen an ihrer Heimatuniversität und für die Vorbereitung ihres
Studienaufenthaltes in Potsdam.
Universität Potsdam
Akademisches Auslandsamt
- Danke!
11.7.13
Olipas aktiivista bloggailua! Hiljaisuus johtui lähinnä
siitä, että tekemistä yksinkertaisesti oli liian paljon. Hyvä asia sinänsä,
mutta blogi sai jäädä. Ensimmäinen yliopistovuosi takanapäin ja Kokkolaan on
taas muutettu. Olen jo pari kuukautta tehnyt täällä töitä ja päässyt ihan suhteellisen
hyvään rytmiin täällä, vaikka aluksi tuntuikin toivottomalta muuttaa takaisin
maalle Helsingistä. Täällä ei yksinkertaisesti tapahdu mitään. Aluksi lähes
asuin kukkakaupassa ensimmäiset 1,5 kuukautta ja nyt myyn marjoja marketin
edessä. Raskasta, mutta minkäs teet. Kesä on minulle nyt vähän niin kuin tauko
pattereiden lataamista varten, ennen kuin taas lähden maailmalle. Vielä
kauemmas tällä kertaa. Minulla on ollut runsaasti aikaa ajatella ja miettiä
asioita, enkä ole voinut olla muistelematta kulunutta vuotta. Ihmeellistä,
miten uusi ympäristö on saanut muutoksia aikaan, myös itsessäni. Ehkä parasta
yliopistoon lähdössä oli se, että vihdoin löysin paikan, missä oikeasti
toteuttaa itseäni. Useasti olen myös ikävöinyt ihmisiä, jotka tekivät vuodesta
mitä oli. Ihmissuhteet ovat jänniä, niin hyvässä kuin pahassa.
Opin myös opintojen myötä
tarkkailemaan abstraktimpaa ympäristöäni, kielenkäyttöä. Johtuu todennäköisesti osittain myös
liiallisesta kiinnostuksestani ja pikkutarkkuudestani, mutta olen syksystä
lähtien seurannut, ja puhunut ikuisuuksia koodivaihtelustani. Ensimmäiset
kuukaudet Helsingissä olivatkin juuri tästä syystä minulle aina haasteellisia, ennen
kuin opin sopeutumaan stadin puhetyyliin. Tämä koski niin suomen- kuin
ruotsinkieltä. Minua kiehtoo kovasti se, kuinka usein koodia vaihtelen, lähes
huomaamatta. Kotona vedän puhdasta Kokkolan murretta, muodollisimmissa
tilaisuuksissa, kuten töissä tai yliopistolla, yleiskieltä, ja ystävien kesken
taas puhekieltä. Minusta on ihmeellistä, kuinka automaattista tämä on. Vielä lähemmin kun tarkkailee, olen huomannut kuinka vaihtelua on jopa äännetasolla. Ei siitä
kuitenkaan sen enempää! Minut kunnolla tuntevat ovat jo monesti saaneet kuulla siitä.
Olen jo saanut vahvistukset, stipendi myönnetty ja kämpän metsästys on alkamassa. Ensi vuoden oleskelen Saksassa, Potsdamin yliopistolla. Tavoitteena on saada sujuvuutta Saksan kieleen, mutta onhan se aivan mahtavaa, että pääsen sinne opiskelemaan nimenomaan kielitiedettä, lingvistiikkaa! Kauan luulin kieliopin kiinnostavan mua, mutta viime vuonna selvisi, että juuri kielitiede on se mun juttu, varsinkin fonologia. Sitä paitsi pääsen taas uuteen ympäristöön. Se tarkoittaa uusia kielellisiäkin haasteita, mutta myös uusia ihmisiä ja ”uutta” kulttuuria. Vaikka mulla oikeastaan jo nyt on ikävä kaikkia rakkaita, Helsinkiä ja muuta, tulee vuodesta varmaan upea!
![]() |
| Kuva germanistikirjaston avajaisista. RH |

Blogin tarkoitus siis muuttuu nyt. Aivan turhan plörinän, ja
jopa hiljaisuuden sijaan kirjoitan nyt vaihtovuodestani. Tietysti kyllä paljon
muustakin, mutta kuitenkin. En malta odottaa!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)